Me tehtiin virheet aina yhdessä

Kolme vuotta sitten tutustuin yhteen aivan mahtavaan ihmiseen, josta tuli tosi tärkeä kaverisuhde ja meistä tuli parhaita kavereita, vaikka välimatkaa oli 500km. Nähtiin harvoin, mutta juteltiin facebookissa ja whatshapissa tosi paljon. Soiteltiin tosi usein. Ja kun nähtiin niin meillä oli aina hauskaa.

Tiiän, että oon muuttunut paljon. Tosi paljon. Mutta yksi asia ei oo muuttunut. Oon edellleen tosi äkkipikainen. En enää niin äkkipikainen, mutta kuitenkin olen. Ja kun hän ja toinen hyvä ystäväni puhui musta ihan pieniä juttuja, jotka silloin tuntuivat isoilta ja pahoilta asioilta en enää suostunut kuuntelemaan heidän selityksiään. Suutuin niin verisesti, että meiän kihlajaisissa olin tosi tosi vihainen heille ja yritin kaikkeni vältellä heitä.

Oon tosi pahoillani tapahtuneesta. Oon tosi pahoillani, että saatoin ymmärtää väärin ja tein tästä näin ison jutun, jonka jälkeen sain vain haukkumisviestin. Kyllä se sattuu. Nää kolme vuotta on ollut vaikeinakin aikoina helpompii parhaan kaverin kanssa. Nyt sitä parasta kaveria ei enää ole.

Joskus sitä miettii mihin mun kaverit katoaa? Mitä vikaa minussassa on? Aina jotenkin mokaan ja he lähtevät. Jäljelle jää vain ikävä ja harmi. Nyt muutama kaveri ympärilllä toteaisin, että tässä ne hyvät ystävät näkee, mutta eihän se niin ole. Tottakai hyvät kaverit pysyy vaikeinakin hetkinä mukana. Huomasin sen vaikeina aikoina. Mutta joskus mokaan itsekkin. En ole ehkä paras mahdollinen kaveri. Mokailen, suuttuessani sanon ilkeästi ja saatan huutaa. Mutta semmoinen minä olen ja oon aina ollut. Nyt myöhemmin tietysti olen oppinut hillitsemään enemmän itseäni.

Tässä riidassa mikä meillä on nyt käynnissä, minkä takia välimme katkesivat kokonaan on kuitenkin molemmissa vikaa. Tiedän, että on normaalia olla huolissaan ja ihmetellä ja sanoa asiat vähän rumemmin mitä ne on tarkottanutkaan, mutta miksi seläntakana? Miksei voi ihmetellä sitä minun kuulleni.
Tiedän, että suutuin ja tein ilkeästi jättäen huomioimatta teidät juhlissamme, mutta olin tuohtunut ja suutuksissani. Joka on täysin omaa syytäni. Oli kuitenkin julmaa laitella tosi ilkeitä viestejä sen jälkeen. Olisitte voineet sanoa ääneen, että mekkoni oli ruma, hiukseni kauheat olen itsekeskeinen. Jotta meissä kaikissa kolmessa ehkä neljässä oli vikaa. Pahoittelen, että tää meni tällä lailla. Toivon, että saan vielä joskus parhaan ystäväni takaisin. Vaikka sitten nelikymppisinä, kun me molemmat ollaan kasvettu ja fiksumpia.