Mulla on ollut aina vaikea elämä. Tai no mitäpä oon valittamaan, kun joillakin on oikeasti vielä vaikeampaa, kun mullla on koskaan ollut. Mutta oisin voinut saada hienon elämän jos en olisi sairastunut. Mutta olisiko se ollut enää minun elämäni? Olisinko kasvanut samalla lailla? Olisinko enää niin vahva jos en olisi kokenut tätä kaikkea?
Sairastuin 11-vuotiaana. Minua oli kiusattu koko ala-aste. Välillä miedommin välillä rajummin. Välini vanhempiini olivat kuitenkin hyvät ja vanhempani tukivat vaikeissa hetkissä. Itkin monesti äidilleni monta tuntia sitä kuinka huono olo mulla oli kiusaamisen takia. Äitini teki kaikensa, että sain vaihtaa koulua. Siellä kiusaaminen kuitenkin paheni. Äiti ei kuitenkaan ymmärtänyt miksi minua kiusattiin. Hän ei ymmärtänyt, että olin jo silloin sairastunut, koska aina kun yritin kertoa en pystynytkään sanomaan mitään, koska ääni sisälläni huusi suorastaan raivosi ja kielsi minua kertomasta.
Olin aina se outo hyypiö. Tottakai olin. Olin hiljainen, sanoin vain asioita mitä ääni päässäni käski sanoa. En ollut enää vitosluokalla oma itseni. Vedin roolia, joka ei ollut omani. Olin kaukana omasta itsestäni. Ehkä siitä johtuu kiusaamisen pahentuminen. Ajattelin, että kukaan ei hyväksyisi minua olin oma itseni tai joku toinen. Jotta mitä väliä oli olinko minkälainen. Kukaan ei hyväksyisi minua.
Elin päivästä toiseen puhumalla Cecin kanssa, äänen, jonka vain minä kuulin. Hän sanoi lohduttavia sanoja, kyllä kaikki järjestyisi, kohta tulisi yläkoulu ja kaikki alkaisi mennä parempaan päin. Pidin Cecistä. Hän oli ystävä, joka pysyisi.
Kun yläkoulu tuli sain kavereita, mutta vain hetken. He kaikkosivat luotani hyvin nopeasti. Ymmärsin hyvin, ettei kukaan halunnut olla minun kanssaan enkä enää tukkinut heidän seuraansa. Olin yksin taas. Cec haukkui, oli vihanen. En enää pystynyt hillitsemään itseäni. Olin viikkoja niin iloinen, että saatoin vain hyppiä seinillä. Olin kuukausia niin masentunut, että ajattelin miltä hyvin tuskallinen kuolema tuntuisi. Kaikken pahinta oli Cec, joka ei ollut enää se sama positiivinen iloinen tyttö. Hän huusi minule, että minun olisi syytä kuolla sanoi julmia asioita elämästäni. Käski selittää vanhemmistani kaikkea pahaa. Hän määräsi elämääni. Iloisina kausina Cec pysyi hiljaa, mutta masennuskausina Cec vain huusi ja raivosi. Monesti ajattelin, että kuolema olisi paras vaihtoehto. Mutta aina sain kiinni jostain. Koirani. Se oli se minkätakia jaksoin nousta ja jatkaa elämääni. Sain myös kavereita etelä-suomesta ja heidän kanssaan puhuin päivittäin facebookissa ja puhelimessa. Löysin jotenkin kaverin ylä-asteelta ja kaikki alkoi menemään hyvin. Mutta sitten tuli taas masennuskausi ja puhuin vain kuolemasta. En tiennyt enää mitä tehdä, kun kaverini soitti minulle ambulanssin.
Jouduin osastolle ja minulla todettiin psykoosi. Minullle määrättiin lääkkeet, jotka pitivät äänen poissa, mutta persoonat, iloinen ja masentunut pysyivät. Tätä iloisuus masennus rumbaa jatkui kaksi vuotta kunnes minulle määrättiin eri lääkkeet. Ne auttoivat. Sain taas tuntea. Olla oma itseni. Minulla todettiin kaksisuuntainen mielialahäiriö.
Näihiin viimeiseen kaheksaan kuukauteen on mahtunut paljon. Vielä kaheksan kuukautta sitten itkin elämäni karseutta, olin osastolla ja yritin saada itseäni toipumaan.
Sinä aikana olen oppinut olemaan oma itseni, tiedän, että olen tärkeä poikaystävälleni, muutamalle hyvälle kaverille ja etenkin 8kk sitten tapaamalleni kukkakaupassa töissä olleelle ihanaiselle sekä tietysti rakkaille vanhemmilleni. Olen oppinut rakastamaan itseäni tälläisena kun olen ja olen kasvanut ihmisenä.
En ole vihainen, että sairastuin, vaikka välillä tekisi mieli huutaa miksi juuri minä sairastuin. Tämä sairaus ei parannu koskaan ehkä, Mutta se on kasvattanut mua ihmisenä juuri tälläisena, kun olen. Olen oppinut luottamaan ihmisiin. Ehkä joku päivä mulla menee taas huonommin, sitä ei tiedä kukaan, mutta yksi asia on varma. Mulla on tosi läheisiä ihmisiä ympärillä sekä aivan ihana kaksi vuotias snautseri. Olen nyt tällähetkellä onnellinen.
__
Kirjottelen aina välillä syvällisiä ja kuulumisia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti