Mitä vaan

Voisin tehdä melkein mitä vaan jos saisin yhden asian elämässäni korjata. En olisi järjestänyt itseäni näin kuseen. Voin suutuspäissäni syyttää jotain muuta tilanteesta, mutta tosiasiassa se on oma syyni. Itse haukuin ja sorvasin vanhempiani päivittäin, hankkiuduin tahallani vaikeuksiin ja kokeilin rajoja. En totellut enkä kuunnellut yhtäkään rajaa. En noudattanut kotiintuloaikoja, jos tuli riita karkasin ja sitten minua etsittiin. Luulin vanhempiani huonoiksi. Nyt vasta kun asun lastentarhassa olen ymmärtänyt kuinka paljon vanhempani  rakastivatkaan minua asettamalla rajoja ja olemalla huolissaan. Kuinka he viimiseen asti yrittivät olla tukena. Mutta minä en hyväksynyt tukea. Tunsin pärjääväni yksin.

Tuntuu hirveältä, kun vanhempani ovat surullisia puolestaan, tuntuu hirveältä, kun sossuni vain haukkuvat heitä, vaikka kaikki on loppupelissä lähtösin minun valheellisista sanoista.

Nuorena sitä tekee virheitä. Mutta joku järki pitäisi siellä olla. Ikinä, en ikinä olisi kuvitellut, että sanoillani, jotka olivat vain koulukiusaamisen pahan olon purkua olisi niin suuri merkitys, että minut vietäisiin vanhemmiltani pois.

En voi mitään sille, että vaikka sossuni ovat tehneet vain työtä olen katkera, että he laittoivat minut niin kuin poikaystäväni sanoo vammaiskotiin. Enää minua ei kuunnella. Mitä väliä on sanoilla, jotka ovat vihdoin viimein totta ja tulevat sydämmestä.
Oli miten oli menneisyyttä ei valitettavasti voi muuttaa ja nyt on hyväksyttävä se, että olen pilannut yli vuoden elämästäni.
Tämä perhekoti ei ole paha. Minua ei vihata, tämä ei ole laitos ja eikä pahinkaan paikka perhekodeista. Silti kaipaan rakkautta, joka on perheeltä, kaipaan veljeäni, siskojani, koiriani ja ennen kaikkea kaipaan, kun ei tarvitse valehella tai tuntea itteänsä noloksi sanoakseen missä asuu. Kaipaan myös sitä, että joku tuntee täysin mielenoikkuni eikä ihmettele miksi käyttäydyn niin, kaipaan sitä kuinka vanhempani näkevät kasvuni aikuisuuteen ja kuinka viisastun kapinoivasta nuoresta. Nyt ne näkevät vain viikonloppuisin joka ei loppupelissä ole yhtään sama.

Tiedän, että teini-iässä on vaikeaa vanhempien kanssa ja riitoja tulee. Mutta älkää tehkö samaa kuin minä. Puhuko vanhemmistanne kaikkea valheellisia puheita ympäri kaupunkia, koittakaa nähdä vanhemmissanne hyviä puolia ja kun ette saa mitä haluatte miettikää onko vanhemmillanne joku syy miksei se onnistu. Jos ette tiedä kysykää syytä.