Mitä tapahtui niille lupauksille, jotka me luvattiin toisillemme? Entä se matka auttamaan hädässä olevia lapsia? Entä se kun lupasin näyttää Bulgarian hienon maan sulle? Entäpä se kun lupasin tulla sun kanssa lempibändisi keikalle.
On pelottavaa miten kaikki haaveet ja toiveet voi kaatua.
On pelottavaa miten kaikki haaveet ja toiveet voi kaatua.
Niin kuin moni tietääkin kaverini kuoli muutama viikko sitten. En ala kaunistelemaan sen kuolemaa vaan kerron suoraa, että hän kyllästyi elämään ja tappoi itsensä. Sinä päivänä, kun se tapahtui kaverini äiti soitti tapahtuneesta. Minä itkin. Teki mieli huutaa ja kiljua, mutta pihaustakaan ei tullut ulos. Pelkät kyyneleet. Sen sijaan tuli pakonomainen tarve paeta asiaa. Ajatella muuta, pitää hauskaa ja hullutella. En halunnut surra asiaa. Halusin vaan hypätä sen surun yli ja ola ajattelematta asiaa. Mutta kun muutama päivä oli mennyt olin mennyt miten olin mennyt tajusin, etten ikinä toivu jos en sure. En ikinä saa mielenrauhaa. Ja uskoin kaverinikin haluavan minun surr häntä rauhassa eikä jättää surutyötä pois.
Kenenkään ei pitäisi joutua kokemaan sellaista mitä hän koki. Pahoinpitelyä, kiusaamista, yksin olemista.
En oo pitkän aikaa pystynyt kirjottaan siitä. Oon yrittänyt sulkea koko asian pois. Se tuli niin järkytyksenä mulle, ettei mun, ettei kenenkään apu enää riittänyt. Niin kuin mulla on tapana ensin syytin siitä itseäni, mutta nyt asiasta puhuttua ja käsiteltyä jotenkin asian tiedän, etten ois voinut tehdä enempää. Nyt mun on vaan päästettävä sut pois. Uskottava, että sää et enää palaa. Muistettava kaikki hyvät puolet susta ilman että tuun katkeraksi.
Mää meen BMTH:n keikalle ja muistelen sua. Kaikkea sitä miten rakastit ja sait voimaa siitä yhtyeestä niin kuin määkin.. Oot mukana siellä keikalla, pääset kanssa sinne keikalle sillä oot mun sydämmessä nyt ja aina <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti